Tämä resepti on suosikki-leivontakirjastani nimeltä Leivo herkkuja helposti. Kirjan reseptit ovat yksinkertaisia ja ainekset niihin löytyvät yleensä valmiiksi kaapista. Tosin tämän reseptin kohdalla gruyère-juustoa ei meiltä vakiovarusteena yleensä löydy, siksi tämän piirakan kokeileminen on meillä kestänyt (näin joulun aikaan sattui olemaan erilaisia herkkujuustoa kaapissa!). Mutta muutoin kirjan reseptit ovat nimensä mukaisesti yleensä helppoja toteuttaa!
Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
Täyte:
1 iso purjo
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria
100 g raastettua gruyère-juustoa
1 kesäkurpitsa ohuina viipaleina
30 g sulatettua voita
Nypi voi jauhoihin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja pane jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi. Kauli taikina levyksi ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele piirakkapohja tiheästi haarukalla ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Huuhdo purjo ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Sulata 2 rkl voita pannulla ja kuullota purjo pehmeäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä purjorenkaat esipaistetulle piirakkapohjalle. Ripottele päälle juustoraaste ja lado päällimmäiseksi kesäkurpitsaviipaleet. Sivele pinta voisulalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa kuumana salaatin kera.
Tässä kuva Leivo herkkuja helposti -kirjasta. Ilmeisesti tätä ei ole enää kirjakaupoista saatavana, painos on loppu, mutta jos törmäätte kirjaan esim. divareissa niin se kannattaa kyllä hankkia!
Joulu tulee ja nopeasti tuleekin! Lepolassa ollaan valmistauduttu jouluun tänä vuonna hyvin yksinkertaisesti. Pihalta ja metsästä on haettu risuja ja pikkukuusia, jotka on koristeltu valoilla sekä muutamilla joulupalloilla. Tänä vuonna emme aiokaan tuoda isoa kuusta sisälle, vaan laitamme useamman pikkukuusen pöydille eri huoneisiin. Kuusen tuoksu leviää joka paikkaan ja joulun tunnelma sen myötä… Ihanaa joulun odotusta kaikille!
Pikkukuuset sinkkiämpäreissä ovat kieltämättä aika söpöjä!
Joulukuusenjalkaan laitettiin tänä vuonna pieni puunrunko. Vähän valoköynnöstä ympärille ja talvipuu on valmis!
Täältäkö niitä joulukuusia löytyy??