Lepolaliving:in hiljaiselosta voisi päätellä, että täällä vaan huilitaan kaikki viikonloput. Mutta se ei pidä täysin paikkaansa :). Lähiajan viikonloppuina täällä on tehty pastaa joulupukin tuomalla pastakoneella, tuunattu astiakaappi, keksitty uusia valaisimia ja lisäksi huonekalut ovat vaihtaneet paikkaansa tiiviillä tahdilla huoneesta toiseen. Ruokasali on saanut paitsi astiakaapin myös täysin uuden järjestyksen. Kaikenlaista on siis puuhattu, yhteisenä nimittäjänä kierrättäminen. Kaikki on tehty talosta löytyvillä materiaaleilla.
Oman aikansa viikonlopuista lohkaisevat aina lumityöt ja uunien lämmitys sekä metsälenkit Lidon kanssa. Lumipallojen perässä juoksu tuntuu olevan meidän koiran mielestä maailman hauskinta puuhaa! Sauna on ollut kylmänä loppiaisen jälkeen, ei olla kaikelta muulta puuhalta ehditty pihasaunan lämmitykseen. Tänään kuitenkin urakoitiin polku saunalle – ehkä huomenna saamme nauttia päiväsaunan ihanasta lämmöstä ja tunnelmasta!
Tämän illan kulinaarisena haasteena aiomme valmistaa puuhellan lämmöllä ranskalaisia perunoita tuplafrittauksella. Katsotaan miten käy – perunat on jo viipaloitu ja pilkottu ”tikuiksi”. Tuossa ne pötköttävät vedessä odottamassa kuumaa öljykylpyä…
Vanhasta Ikean kirjakaapista kuoriutui maalin ja sisäverhojen avulla kunnon astiakaappi!
Kattolampun johto + vintiltä löytynyt vanha valaisimen rikkinäinen varjostin + rautalankaa = uusi kattovalaisin ruokasaliin

Vanhasta naulakosta ja parista nipsuvalaisimesta saatiin yhdistetty lukuvalo + tauluvalaisin!
Perunarieskat ovat ihanan helpot ja nopeat aamupalaleivät, joka syntyvät edellisen illan aterian perunamuusin tähteistä. Tarkkaa reseptiä ei tässä hommassa tarvita – lisää aineksia vähitellen sen mukaan että paljonko sinulle jäi perunamuusia. Viitteellinen ohje on tässä:
3-5 dl perunamuusia
0,5-1 tl suolaa
1 kananmuna
1,5-2,5 dl sämpyläjauhoja
Lisää muusin joukkoon kananmuna ja suolaa. Lisää muusiin jauhoja vähitellen ja sekoita. Jaa taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle pieniä taikinakasoja. Taputtele taikinasta jauhotetuin sormin ohuita rieskoja. Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa noin 10-15 min tai kunnes rieskojen pinta hieman ruskistuu. Nauti heti voin kera. Superhyvää!