Lepolan kattavassa marja- ja hedelmätarhassa on ollut selvä puute: vain 1 omenapuu ja senkin jänikset söivät oikein kunnolla toissatalvena. Jotenkin se on räpistellyt tähän päivään ja tällekin syksylle näyttää tulevan muutama omena, mutta tosiasia on se, että ei siitä enää omenapuuta tule. Niinpä istutimme toiveikkaana 2 uutta omenapuuta. Vuokko –niminen lajike on kesäomena ja siis kypsyy aikaisin. Nyt yritimme kerrankin tehdä istutuksen oikein ja kaivoimme noin 50 cm leveät ja syvät kuopat. Kuopan pohjalle laitettiin vähän ravinteikasta kompostia ja kuopat kasteltiin hyvin. Kuopasta kaivettuun multaan sekoitettiin myös uutta muhevaa multaa. Multa paineltiin tiiviisti puiden ympärille. Lisäksi omenapuut tuettiin. Eli puun molemmin puolin iskettiin tukevat tukikepit ja tuettiin puu narulla keppeihin. Jos loppukesästä tulee kuiva, niin sitten täytyy muistaa kastella puita viikoittain, muutoin seuraava muistettava juttu on omenapuiden suojaaminen talven ja jänisten varalta! Uusia taimia ei halua menettää heti ensimmäisenä talvena.
Viikonloppuna istutettiin perunat. Tämä on Lepolassa toinen vuosi “perunanviljelijöinä” ja odotan jo nyt sitä mieletöntä fiilistä kun saa nostaa kesän ensimmäiset uudet perunat omasta maasta! Tänä vuonna perunamaasta nousee siikliä!