jälkiruoka

This tag is associated with 7 posts

Tiikerikakku

175 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
0,5 dl maitoa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseosta siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita hyvin.

Ota noin kolmasosa taikinasta erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe, sokeri ja maito.

Voitele ja korppujauhota 1,5 l vetoinen kakkuvuoka. Vuoka voi olla myös leipävuoka! Jos käytät leipävuokaa, niin helppo tapa on vuorata vuoka leivinpaperilla. Pane vuokaan kolmasosa vaaleaa taikinaa ja tasoita se. Lisää sitten kaakaotaikina ja sitten loput vaaleasta taikinasta. Pistele taikinaa haarukalla pohjaan asti, niin taikinoista muodostuu kuvioita kakkuun. Paista kakkua 175-asteissa uunissa uunin alaosassa noin tunnin verran.

Tiikerikakku

Tämä resepti löytyy kirjasta Leivo herkkuja helposti. En muista aiemmin lisänneeni kaakaotaikinaan sokeria ja maitoa, enkä tiedä johtuiko siitä, mutta kakusta tuli superhyvä ja mehevä! Suosittelen!

 

Tiramisu

Ajattelin ennakoida ja tehdä jälkiruokaa illaksi….Illalla sitä kuitenkin tekee mieli. Jääkaapista löytyi onneksi purkillinen mascarponea ja kuiva-ainekaapista savoiardikeksejä. Siispä Tiramisun tekoon! Tästä reseptistä riittää kahdelle – neljälle herkuttelijalle, riippuen siitä miten ison herkkupalan haluaa!

Tiramisu

2 dl vahvaa kahvia
1-2 rkl  sitruslikööriä, esim. limoncelloa
250 g mascarponea
0,5 dl maitoa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
10-12 kpl savoiardikeksejä
0,5 tl kaakaojauhetta ja ripaus kanelia

Keitä ensin kahvi ja jäähdytä se. Lisää kahvin joukkoon limoncello. Lusikoi mascarpone kulhoon, lisää joukkoon maito, sokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa sähkövatkaimella hiljaisella nopeudella kunnes seos on sileää. Lisää joukkoon sitruunamehu ja sekoita.

Upota savoiardikeksit yksi kerrallaan hetkeksi kahvi-likööriseokseen niin, että keksi kostuu hyvin. Lado kerros kostutettuja keksejä pienen vuoan pohjalle ja levitä päälle puolet mascarponeseoksesta.  Sitten toinen kerros kostutettuja keksejä ja lopuksi kerros mascarponeseosta. Sekoita kaakaojauhe ja kaneli ja sirottele ne hienojakoisen siivilän läpi tiramisun pinnalle. Nosta tiramisu jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi tai mieluummin yön yli, niin se saa vetäytyä kunnolla. Meillä ei tänään kyllä yön yli ehditä odotella…

Herkkua vähintään kahdelle!

Mustikkapiirakka

Nyt on mustikka-aika ja tänä vuonna mustikoita todellakin riittää. Melkeinpä parasta mustikasta on ihan perinteinen mustikkapiirakka. Piirakantäytteen kerää metsässä ihan hetkessä ja sitten pääseekin jo leipomispuuhiin!

Mustikkapiirakka

1 pkt murotaikinaa tai itse tehty murotaikina (100 g voita, 2 dl sokeria, 1-2 tl vaniljasokeria, 4 dl vehnäjauhoja, ripaus suolaa, 1 kananmuna -> nypi voi ja sokeri sekaisin ja lisää nyppien jauhot, lisää lopuksi kananmuna ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja anna levätä hetki jääkaapissa)

400 g mustikoita
0,5-1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Painele murotaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kulhossa marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot. Käädä marjat pohjalle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min.

Marjapaistos

Hyvä, helppo ja ehkäpä myös vähän terveellisempi jälkiruoka… ainakin siinä on paljon marjoja ja kaurahiutaleita!

Kaurainen marjapaistos (6:lle)

500 g pakastemarjoja, esim. vadelmia ja mustikoita
Kauramuruseos:
100 g voita
1 dl tummaa ruokosokeria
6 dl kaurahiutaleita
n. 1 dl mantelijauhetta
Tarjoiluun:
ranskankermaa ja vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää kattilaan sokeri. Anna sokerin sulaa hetki ja lisää sitten kaurahiutaleet sekä mantelijauhe, sekoita. Voitele uunivuoka ja levitä vuoan pohjalle noin puolet kauramuruseoksesta. Kaada päälle marjat (voit halutessasi maustaa marjat sokerilla/vaniljasokerilla) ja marjojen päälle loput kauramuruseoksesta. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile kaverina vaniljasokerilla maustettua ranskankermaa.

Herkkua!

 

Hedelmäinen juustotorttu

Tämä on todella helppo ja nopeatekoinen juustotorttu. Meillä tähän perusreseptiin vaihdellaan hedelmiä ja aina on uudenlainen juustotorttu pöydässä! Syksyllä sama resepti toimii oikein hyvin omenoiden kanssa. Silloin mausteeksi lisätään usein myös inkivääriä.

Hedelmäinen juustotorttu

1 pkt valmista murotaikinaa

5 kpl tuoreita persikoita tai nektariineja (tai luumutkin sopivat hyvin! Ja omenat!)

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

1 rkl vaniljasokeria

1 sitruunan mehu

Painele murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pese ja viipaloi hedelmät. Sekoita tuorejuuston joukkoon kananmuna, sokeri, vaniljasokeri sekä sitruunan mehu (voit raastaa juustoseokseen myös sitruunan kuoren, jos pidät oikein sitruunaisesta mausta). Kaada seos murotaikinan päälle ja asettele pinnalle hedelmäviipaleet. Paista 200-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Banaani-pähkinäpannarit

Nämä pannarit ovat tuhtia tavaraa, mutta tosi hyviä. Meillä meni Lepolassa yksi kesäilta näitä paistellessa ja ei sitten muuta ruokaa enää tehtykään, kun massut oli niin täynnä :)

Banaani-pähkinäpannarit

(6:lle)

3 dl vehnäjauhoja

1 rkl leivinjauhetta

1 rkl sokeria

1 dl kokonaisia saksanpähkinöitä

3 banaania

1 muna

2,5 dl maitoa

2 rkl tummaa rommia

50 g pehmeää voita

Tarjoiluun:

2-3 banaania

1 dl kokonaisia saksanpähkinöitä

siirappia

(kuohukermaa)

Hienonna pähkinät veitsellä tai huhmareessa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja pähkinät. Survo toisessa kulhossa banaanit haarukalla. Lisää banaanien joukkoon kananmuna, maito, rommi ja voi. Lisää seokseen kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista pannarit ohukaispannulla voissa. Pidä pannarit folion alla lämpiminä.

Viipaloi loput banaanit ja rouhi pähkinät. Valuta pannareiden päälle siirappia (ja kuohukermaa). Ripottele pinnalle pähkinät ja tarjoa banaaniviipaleiden kanssa.

Tämä resepti löytyi muuten alunperin kirjasta “Aussikokkien matkassa”. Jonkun verran olen reseptiä yksinkertaistanut, mutta idea on sama. Banaanin, pähkinöiden ja rommin liitto tuntui nimittäin heti hyvältä idealta!

Nektariineja ja jogurttia

Ihanan yksinkertainen ja raikas kesäjälkkäri!

200 g paksua turkkilaista/kreikkalaista maustamatonta jogurttia

1,5 tl hunajaa

6 nektariinia

1 rkl ruokosokeria

Sekoita jogurtti ja hunaja. Halkaise nektariinit ja laita ne leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Ripottele päälle sokeri ja paahda uunissa 200 asteessa grillivastuksen alla kunnes sokeri on sulanut ja nektariinit ovat hieman ruskistuneita (n. 10 min). Tai vaihtoehtoisesti voit paahtaa nektariinit sokerin kanssa myös esim. muurikassa. Tarjoa hunajalla maustetun jogurtin kanssa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: