Viikonloppu edessä ja Lepolassa ajatukset on kasvimaassa ja tulevassa satokaudessa. Tänä vuonna kasvimaalla tulee kasvamaan ainakin:
Punajuuri
Porkkana
Palsternakka
Ja tietysti varhaisperunaa!
Lehtikaali
Mangoldi
Pensaspapu
Herneet
Kesäkurpitsa
Ja totta kai erilaisia salaatteja ja yrttejä!
Kasvihuoneeseen ajattelin tänä vuonna laittaa ainoastaan erilaisia kurkkulajikkeita. Nämä visiot mielessä valmistaudun tässä henkisesti kasvimaan kääntöön! Tänä viikonloppuna se tapahtuu!
Omalla tavallaan kasvimaahan liittyy myös rakkaan ystäväni ja työkollegani Teresan kanssa tehty uusi keittokirjamme Purkissa!. Tiivis osa meidän ihanaa tekijätiimiä oli myös valokuvaaja Laura Riihelä. Sekä Lauran mies Timo, joka taittoi kirjan. Kirja liittyy Lepolaan myös sillä tavalla, että kuvasimme kirjan osittain täällä meillä Lepolassa. Viime kesänä vietimme viikon täällä purkittaen ja kuvaten, oli aikamoinen meininki ja tiivis työrupeama, mutta lopputulos on kyllä kaunis ja onnistunut (vaikka itse sanonkin)! Ja onhan se hauskaa, kun omat tutut Lepolan paikat ja kulmat ovat nyt myös osa kaunista kirjaa.
Purkissa! on kirja, joka pyrkii uudistamaan vähän unohtunuttakin säilöntäkulttuuria ja päivittämään sitä tähän päivään. Viljely kiinnostaa monia, ja sitä kautta myös itse kasvatettujen kasvisten hyödyntäminen. Muutenkin aidot, laadukkaat raaka-aineet ja niiden arvostus on koko ajan nousussa. Purkissa! antaa ideoita säilöntään, marinointiin, kuivaamiseen jne…Reseptejä löytyy pestokastikkeista talon ketsuppiin ja marinoiduista herkuista grillauskastikkeiden kautta ihaniin hilloihin ja mehuihin. Ja kaikkea siltä väliltä! Reseptit mietimme niin, että kerralla valmistuu purkki tai pari. Ei siis tarvita mitään isoja säilytystiloja (niitähän on nykypäivänä vain harvalla) ja säilöä voi ympäri vuoden. Ja mitä ihania ruokalahjoja purkeista ja purnukoista syntyykään – ehkä parhaita lahjoja ikinä!
Täällä muuten vähän tunnelmia kirjan tekoprosessin varrelta! www.goodfood.fi
Eilinen kuiva syyspäivä inspiroi kaikenlaisiin pihapuuhiin ja ulkoiluun. Kasvihuoneella ja osittain kasvimaalla alkoi syystyöt eli jo satonsa antaneet kasvit vietiin kompostiin ja käännettiin multa odottamaan uutta kasvukautta. Korjattiin myös myöhäistä satoa eli porkkanoita, papuja ja lehtikaalia. Ne päätyivät illalla pataan yhdessä karjalanpaistilihojen, mausteiden ja kookosmaidon kanssa. Metsälenkille lähdettiin kassin kanssa ja takaisin tultiin kassi täynnä suppilovahveroita. Niitä on nyt kyllä joka paikka täynnä!
Kesäkukkien ruukkuja tyhjentäessä mietin, että olisi mukava saada syysistutus ulos oven eteen ottamaan vastaan taloon saapujat. Mitään kukkia ei ollut käytettävissä, joten hetken pohdinnan jälkeen istutus syntyi pihalla olevista tarpeista eli risuista, kivistä, sammalesta, vaahteranlehdistä ja hopeapajun oksista. Tällainen istutus meitä tervehtii nyt ovella!


Syksyn satoa! Juurekset ovat nyt parhaimmillaan ja Lepolassakin porkkanat ovat kasvaneet aika mehevän kokoisiksi.
Vaahteranlehtiä riittää, mutta riittää niitä vielä puissakin eli haravointia ei kannata vielä aloittaa :)
Lidolla oli koirakaveri kylässä ja yhdessä oli mukava kirmailla pelloilla ja metsissä!
Olipa kerran mustikoita syövä koira…. Lido on tänä kesänä keksinyt, että mustikat ovat hyviä ja niitä oli vieläkin metsässä vaikka kuinka.
Viime vuonna päätin, että tänä kesänä meidän kasvishuoneessa keskitytään enemmänkin kurkkuun kuin tomaattiin. Kurkusta saa paljon helpommin reilumman sadon ja meillä sitä ainakin kesäaikaan kuluu vaikka kuinka. Tzatzikia tehdään vähän väliä ja mummon kurkkuja jne….
Eilen havaitsin, että kurkkusesonki on meillä vähitellen alkamassa. Näin ollen sateisesta aamusta huolimatta kumpparit jalkaan ja suunta kohti kasvihuonetta. Ensimmäiset syömäkokoiset kurkut ovat kypsyneet maukkauksi, joten saatiin aamiaisleivälle raikasta päällystettä! Tänä vuonna ensimmäinen kurkkuaamiaisleipä sisälsi ruisleipää, juustoa, italialaista salamia ja oman kasvihuoneen kurkkua. Maistuu sadeaamuna! Ja tietysti muutenkin!
Työt ovat alkaneet ja Lepola on muuntautunut kakkoskodiksi, jossa vietetään viikonloput ja tehdään aina tilaisuuksien mukaan etätöitä. Ensimmäiset kaksi työviikkoa ja yksi viikonloppu sujuivat Helsingissä ja nyt taas pääsimme pienen tauon jälkeen Lepolaan. Ja täällä odottikin kasvihuoneessa ja kasvimaalla kunnon sato! Kasvihuoneesta löytyi runsaasti isoja kurkkuja sekä myös tomaattia. Kasvimaa tarjosi kilotolkulla pensaspapuja ja vahapapuja sekä porkkanaa, punajuurta, kesäkurpitsaa ja punasipulia. Myös pinaatti, mangoldi ja salaatti kukoistaa! Aika hauskaa! Tämä on itse asiassa ensimmäinen vuosi, että saamme kasvimaalta ihan varteenotettavan sadon. Pavut ovat meidän perheen herkkua ja niitä piti tietysti keittää heti saman tien grillatun lohen seuraksi. Ja sadon kunniaksi avautuu kohta punaviinipullo!
Meidän kasvimaalla ei tänä vuonna ole kasvatettu avomaankurkkua, mutta kasvihuoneessa kasvihuonekurkku on antanut hyvän sadon. Niinpä päätin kokeilla kasvihuonekurkun säilömistä, kun ei niitä kaikkia kurkkuja syömäänkään ehdi. Rakenteeltaan ja maultaan kasvihuonekurkku nimittäin muistuttaa kyllä avomaankurkkkua, joten eiköhän herkkukurkut onnistu näinkin! Pidetään peukkuja!!
1,5 kg kurkkuja
kruunutilliä
mustaherukan lehtiä
3 valkosipulin kynttä
Mausteliemi:
1,5 l vettä
3 dl sokeria
3 rkl suolaa
n. 20 kokonaista maustepippuria
1 tl fenkolin siemeniä
3 dl mustaherukalla maustettua väkiviinaetikkaa (Rajamäen)
Pese, kuivaa ja viipaloi kurkut. Viipaloi valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Asettele purkin pohjalle kerron mustaherukan lehtiä, tillä ja valkosipulia. Lado päälle kerros kurkkuja. Jatka samalla tavoin kunnes purkki on täynnä. Laita päällimmäiseksi mustaherukan lehtiä ja tilliä. Keitä vettä, sokeria ja mausteita 10 minuuttia. Lisää etikka ja kuumenna liemi kiehuvaksi. Kaada liemi kurkkujen päälle niin että kurkut ovat mausteliemen peitossa. Anna tekeytyä viileässä pari viikkoa.
Lepolan kasvihuoneessa kasvaa tänä kesänä tomaattia ja kurkkua. Kurkku on meille uusi tuttavuus kasvimaallamme ja hauska yllätys oli se, että kurkun satokausi alkoi meillä juuri nyt keskellä parhainta kesää! Tomaatit yleensä kypsyvät vasta loppukesästä, joten on hauskaa saada satoa juuri nyt kun vietämme Lepolassa lomapäiviä. Ensimmäinen kurkku oli kooltaan vaikuttava ja maultaan makoisa. Ensimmäiset viipaleet nautittiin aamuauringossa aamiaispaahtoleivällä hyvän kahvin kera. Voiko kesäinen aamu paremmin alkaa…