kylvö

This tag is associated with 4 posts

Tuleva satokausi mielessä! Ja Purkissa!-kirja.

Viikonloppu edessä ja Lepolassa ajatukset on kasvimaassa ja tulevassa satokaudessa. Tänä vuonna kasvimaalla tulee kasvamaan ainakin:

Punajuuri
Porkkana
Palsternakka
Ja tietysti varhaisperunaa!
Lehtikaali
Mangoldi
Pensaspapu
Herneet
Kesäkurpitsa
Ja totta kai erilaisia salaatteja ja yrttejä!

Kasvihuoneeseen ajattelin tänä vuonna laittaa ainoastaan erilaisia kurkkulajikkeita. Nämä visiot mielessä valmistaudun tässä henkisesti kasvimaan kääntöön! Tänä viikonloppuna se tapahtuu!
SiemeniäOmalla tavallaan kasvimaahan liittyy myös rakkaan ystäväni ja työkollegani Teresan kanssa tehty uusi keittokirjamme Purkissa!. Tiivis osa meidän ihanaa tekijätiimiä oli myös valokuvaaja Laura Riihelä. Sekä Lauran mies Timo, joka taittoi kirjan. Kirja liittyy Lepolaan myös sillä tavalla, että kuvasimme kirjan osittain täällä meillä Lepolassa. Viime kesänä vietimme viikon täällä purkittaen ja kuvaten, oli aikamoinen meininki ja tiivis työrupeama, mutta lopputulos on kyllä kaunis ja onnistunut (vaikka itse sanonkin)! Ja onhan se hauskaa, kun omat tutut Lepolan paikat ja kulmat ovat nyt myös osa kaunista kirjaa.

Purkissa!Purkissa! on kirja, joka pyrkii uudistamaan vähän unohtunuttakin säilöntäkulttuuria ja päivittämään sitä tähän päivään. Viljely kiinnostaa monia, ja sitä kautta myös itse kasvatettujen kasvisten hyödyntäminen. Muutenkin aidot, laadukkaat raaka-aineet ja niiden arvostus on koko ajan nousussa. Purkissa! antaa ideoita säilöntään, marinointiin, kuivaamiseen jne…Reseptejä löytyy pestokastikkeista talon ketsuppiin ja marinoiduista herkuista grillauskastikkeiden kautta ihaniin hilloihin ja mehuihin. Ja kaikkea siltä väliltä! Reseptit mietimme niin, että kerralla valmistuu purkki tai pari. Ei siis tarvita mitään isoja säilytystiloja (niitähän on nykypäivänä vain harvalla) ja säilöä voi ympäri vuoden. Ja mitä ihania ruokalahjoja purkeista ja purnukoista syntyykään – ehkä parhaita lahjoja ikinä!

Purkissa!

Täällä muuten vähän tunnelmia kirjan tekoprosessin varrelta! www.goodfood.fi

Malja uusille perunoille

…sillä tuolla ne nyt köllivät lämpöisen perunamaan syleilyssä. En viitsinyt istuttaa niitä ennenkuin maa oli oikein kunnolla lämmennyt. Täällähän on tänään ollut oikea kesäpäivä, lämpötila kipusi reilusti yli + 20 asteen. Ja perunamaan muokkauksessa uhkasi tulla hiki! Kun hommat on hoidettu, on ansaitun juhlamaljan aika!

Kippis ja terveydeksi uusille perunoille!

Perunamaa – siellä ne nyt ovat. Kesäperunoita odotellessa! Tällä kertaa lajike on timo.

Papu on parasta!

Pavut olivat viime vuonna Lepolan suurta herkkua ja erittäin helppoja kasvattaa. Siitä innostuneina päätimme tänä vuonna kylvää useamman papupenkin! Papulajikkeiksi valitsimme erilaisia pensaspapuja, joita ei tarvitse erikseen tukea.

Sanotaan, että pavut pitää kylvää vasta sitten kun maa on todella lämmennyt. Niinpä pavut päätyivät meillä maahan vasta nyt kesäkuun puolessa välissä. Siemeniä liotettiin yön yli ja kylvövaot kasteltiin ennen kylvämistä. Näin kuivaan maahan saatiin tarvittavaa kosteutta. Sitten pavut maahan 10 sentin välein ja maa tiivistettiin käsin kylvövaon päälle. Ja lopuksi tietysti runsas kastelu!

Yrttimaa

Yrttipenkin muokkausta

Tälle kasvukaudelle muokkasimme uuden pyöreän yrtti- ja salaattipenkin. Penkki muokattiin vanhan betonisen ympyränmuotoisen säiliön pohjaan, joka paljastui nokkoskasvustojen alta! Nokkoset kaivettiin hartiavoimin pois ja samalla maata poistettiin 30-40 cm:n verran. Penkin pohjalle viritettiin vettä läpäisevä erottelukangas ja penkki täytettiin uudella ravinteikkaalla mullalla. Penkin keskelle asettelimme vanhoista tiilistä ja kivistä polut, jotta yrtit ja salaatit pääsee kätevästi poimimaan. Nyt yrtit ja salaatit on suurelta osin kylvetty ja nyt kastellaan ja toivotaan, että kasvit saavat hyvän kasvustartin!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: