175 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
0,5 dl maitoa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseosta siivilän läpi taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita hyvin.
Ota noin kolmasosa taikinasta erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe, sokeri ja maito.
Voitele ja korppujauhota 1,5 l vetoinen kakkuvuoka. Vuoka voi olla myös leipävuoka! Jos käytät leipävuokaa, niin helppo tapa on vuorata vuoka leivinpaperilla. Pane vuokaan kolmasosa vaaleaa taikinaa ja tasoita se. Lisää sitten kaakaotaikina ja sitten loput vaaleasta taikinasta. Pistele taikinaa haarukalla pohjaan asti, niin taikinoista muodostuu kuvioita kakkuun. Paista kakkua 175-asteissa uunissa uunin alaosassa noin tunnin verran.
Tämä resepti löytyy kirjasta Leivo herkkuja helposti. En muista aiemmin lisänneeni kaakaotaikinaan sokeria ja maitoa, enkä tiedä johtuiko siitä, mutta kakusta tuli superhyvä ja mehevä! Suosittelen!
Ihana syyspäivä täällä Lepolassa! Vaahteroissa näkyy jo ruska ja aamun vesisade on muuttunut aurinkoiseksi iltapäiväksi. Täydellinen päivä käydä sienimetsällä, tehdä sadonkorjuuruokaa ja poltella kynttilöitä kun alkaa hämärtämään. Lounaaksi kokattiin tänään kurpitsakeittoa ja pannuleipää.
n. 1 kg kurpitsaa (eli vajaa 3 kg kokoinen kurpitsa – kuoret ja siemenet painavat nimittäin yllättävän paljon!)
2 valkosipulin kynttä
75 g voita
1 rkl muscovadosokeria tai fariinisokeria
reilu ripaus muskottipähkinää
n. 1 l maitoa
1 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
Kuutioi kurpitsa reiluiksi palasiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Sulata voi kattilassa ja lisää kurpitsa ja valkosipulit kattilaan. Kuullota kevyesti ja lisää kattilaan sokeri. Jatka kuullottamista kunnes sokeri sulaa. Lisää maito, suola ja mustapippuri. Anna keiton kiehua hiljalleen kannen alla noin 20 minuuttia, sekoita välillä ettei maito pääse palamaan pohjaan. Soseuta keitto, maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Tarjoa kirpeänä syyspäivänä uunituoreen leivän kanssa!
Kurpitsaa – eli tästä se keiton tekeminen lähtee!
Kurpitsakeittoa – ja tämähän oli muuten tämän syksyn ensimmäinen puuhellalla valmistettu ruoka!
Kurpitsakeiton kaveriksi leivottiin pannuleipää. Tätä helpompaa leipää ei varmaan ole olemassakaan. Taikina syntyy nopeasti ja leipää ei tarvitse muotoilla sen kummemmin. Taikina vaan painellaan uunivuokaan.
5 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa (11 g)
1 rkl hunajaa
2 tl suolaa
2 tl kuivattuja yrttejä, esim. oreganoa ja basilikaa
10 dl vehnäjauhoja
0,5 dl rypsiöljyä
Leivän pinnalle:
kirsikkatomaatteja
sormisuolaa
tuoretta rosmariinia
oliiviöljyä
Liuota kuivahiiva +42 –asteiseen veteen. Lisää hunaja, suola sekä kuivatut yrtit. Sekoita taikinaan ensin noin puolet jauhoista, lisää loput jauhot käsin vaivaten. Lisää lopuksi öljy ja vaivaa taikinaa niin, että se irtoaa hyvin käsistä. Anna kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Painele kohonnut taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Kohota vielä vartti ja painele sitten leivän pintaan kirsikkatomaatteja, ripottele pinnalle sormisuolaa sekä tuoretta rosmariinia. Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Nosta leipä uunista ja sivele kuuman leivän pinta reilusti oliiviöljyllä.
Kasvihuoneen aarteita! Nuo ihan pienimmät kirsikkatomaatit paineltiin pannuleivän pinnalle.
Nyt on mustikka-aika ja tänä vuonna mustikoita todellakin riittää. Melkeinpä parasta mustikasta on ihan perinteinen mustikkapiirakka. Piirakantäytteen kerää metsässä ihan hetkessä ja sitten pääseekin jo leipomispuuhiin!
1 pkt murotaikinaa tai itse tehty murotaikina (100 g voita, 2 dl sokeria, 1-2 tl vaniljasokeria, 4 dl vehnäjauhoja, ripaus suolaa, 1 kananmuna -> nypi voi ja sokeri sekaisin ja lisää nyppien jauhot, lisää lopuksi kananmuna ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja anna levätä hetki jääkaapissa)
400 g mustikoita
0,5-1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Painele murotaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita kulhossa marjojen joukkoon sokeri ja perunajauhot. Käädä marjat pohjalle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 30 min.
Pizza on hyvää, silloin kun se on hyvää! Lepolassa hyvän pizzan salaisuus on hyvä, ohut ja rapea pizzapohja. Pizzapohja kaulitaan mahdollisimman ohueksi ja pizza paistetaan uunin alatasolla uunitoiminnolla alalämpö + kiertoilma. Alalämpö on tosi tärkeä, jotta pizzapohja paistuu rapeaksi. Pizzapohjan ainekset ovat yksinkertaiset:
2 dl vettä (+ 42 asteista)
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
reilu 6 dl vehnäjauhoja
Kaikki ainekset kulhoon ja sitten vaan annetaan yleiskoneen tehdä työt eli vaivata hyvä pyöreä ja kimmoisa taikinapallo. Toki taikinan voi vaivata käsinkin, mutta yleiskoneella syntyy kyllä todella hyvä taikina. Tämän jälkeen taikinakulho peitetään tiiviisti tuorekelmulla ja taikina jätetään kohoamaan noin 30 minuutiksi.
Taikina jaetaan 4-5 osaan ja kaulitaan jauhotetulla pöydällä ohuen ohuiksi pizzapohjiksi. Pizzapohjat nostellaan leivinpaperien päälle.
Sitten täytetään! Monesti käytämme punaista pestoa tomaattikastikkeen sijaan. Tai sitten pyöräytetään aurinkokuivatuista tomaateista, öljystä ja mausteista (esim. suolaa, mustapippuria, kuivattua basilikaa, valkosipulia) oma tomaattitahna ja levitetään sitä pizzapohjille.
Lisätään ilmakuivattua kinkkua, tomaattiviipaleita ja mozzarellaviipaleita. Sitten pizzat vaan kuumaan uuniin uunin alatasolle, meillä lämpötila on täysillä eli 275-astetta. Paistetaan noin 6-7 minuuttia.
Ja sitten nautitaan maailman parhaasta ohutpohjaisesta, rapeasta pizzasta! Ennen syöntiä viimeistellään pizza vielä tuoreella rouhitulla mustapippurilla sekä basilikan/rucolan lehdillä. Myös tabasco maistuu hyvältä, jos tykkää vähän tulisemmasta makupaletista.
Lasillinen punaviiniä kruunaa pizzanautinnon!
Mitä tehdä, kun kaapista löytyy vehnäjauhoja, kuivahiivaa, sokeria ja margariinia ja mieli tekee jotain herkkua? Tietysti pullaa! Pullaa tuleekin leivottua ihan liian harvoin, vaikka tuore pulla on yksi mahtavimpia herkkuja!
125 g margariinia
5 dl maitoa
1,5 pussia kuivahiivaa
1,5 dl ruokosokeria
n. 900 g vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa
Täyte:
pehmeää voita tai margariinia
ruokosokeria
kanelia
Sulata margariini kattilassa. Lisää maito ja lämmitä seos + 42 –asteiseksi eli hieman kädenlämpöistä lämpimämmäksi. Kaada maito-margariiniseos taikinakulhoon ja sekoita siihen sokeri, kuivahiiva ja kardemumma sekä suurin osa jauhoista. Alusta taikina kimmoisaksi ja lisää jauhoja tarvittaessa. Itse alustan taikinan yleiskoneella ja se kestää yleiskoneella noin 4 minuuttia. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna taikinan kohota lämpimässä 40 minuuttia. Kumoa taikina leivinpöydälle ja kauli se suorakulmaiseksi levyksi, jonka mitat ovat n. 35 x 60 cm. Levitä taikinalevylle pehmeää rasvaa ja sirottele päälle reilusti kanelia ja sokeria. (Jätä itsestäsi kauimpana oleva pitkän sivun reuna ilman täytettä ja voitele se kylmällä vedellä.) Kieritä levy rullalle ja leikkaa siitä n. 2 cm:n levyisiä viipaleita uunipellille leivinpaperin päälle. Anna kohota 40 minuuttia. Ripottele vielä jokaisen pullan päälle ruokosokeria ja paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla n. 10 minuuttia.
Perunarieskat ovat ihanan helpot ja nopeat aamupalaleivät, joka syntyvät edellisen illan aterian perunamuusin tähteistä. Tarkkaa reseptiä ei tässä hommassa tarvita – lisää aineksia vähitellen sen mukaan että paljonko sinulle jäi perunamuusia. Viitteellinen ohje on tässä:
3-5 dl perunamuusia
0,5-1 tl suolaa
1 kananmuna
1,5-2,5 dl sämpyläjauhoja
Lisää muusin joukkoon kananmuna ja suolaa. Lisää muusiin jauhoja vähitellen ja sekoita. Jaa taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle pieniä taikinakasoja. Taputtele taikinasta jauhotetuin sormin ohuita rieskoja. Pistele rieskat haarukalla ja paista 250-asteisessa uunissa noin 10-15 min tai kunnes rieskojen pinta hieman ruskistuu. Nauti heti voin kera. Superhyvää!
Tuore leipä on yksinkertaisesti ihanaa! Ja leivän leipominen on myös ihanan rauhallista ja rentouttavaa puuhaa. Ja sitä parempaa leipää yleensä tulee, mitä enemmän taikinalle antaa aikaa kohota ja tekeytyä. Se on suorastaan käsittämätöntä miten paljon perusvehnäleipäänkin voi saada makua ihan vaan antamalla taikinalle aikaa. Yksinkertaista – tarvitaan vaan muutama perusraaka-aine ja aikaa. Kun taikina kohoaa, voi vaikka itse lukea hyvää kirjaa. Ranskanleivän leipomisen ohessa leipuri pääsikin tällä kertaa Miika Nousiaisen Metsäjätti-kirjassa melkein puoleen väliin! Vaikuttaa leppoisen hyvältä kirjalta, sopii oikein hyvin leivonnan oheen…
Tuore leipä maistuu niiiin hyvälle ihan vaan voin kera. Tämä leipä on tosi hyvää myös seuraavana ja sitä seuraavana päivänä paahdettuna.
1,5 rkl voita
3,5 dl rasvatonta maitoa
25 g hiivaa tai vastaava määrä kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
n. 500 g vehnäjauhoja
voiteluun munaa ja vettä
Sulata voi. Lisää maito ja lämmitä seos 37-asteiseksi, jos käytät tuoretta hiivaa tai vastaavasti 42-asteiseksi, jos käytät kuivahiivaa. Liuota hiiva nesteeseen ja sekoita joukkoon sokeri, suola ja suurin osa jauhoista. Alusta taikina hyvin. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina on sopivan kiinteää eikä tartu enää sormiin. Sivele vähän öljyä taikinan pintaan ja peitä kulho kelmulla. Anna kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Kohota taikina vielä toiseen kertaan kulhossa kelmun alla. Kumoa sitten taikina taas pöydälle ja vaivaa sitä hetki ja muotoile taikinasta pitkänomainen leipä. Nosta leipä leivinpaperilla vuorattuun 1,5 l leipävuokaan. Peitä vuoka voidellulla kelmulla ja anna leivän kohota vuoan reunojen tasalle. Voitele munalla, johon on sekoitettu 1 rkl vettä. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 40 minuuttia. (Pane ylimmälle tasolle uunipelti, jos leipä tummuu pinnasta liikaa.)
Tämä resepti on suosikki-leivontakirjastani nimeltä Leivo herkkuja helposti. Kirjan reseptit ovat yksinkertaisia ja ainekset niihin löytyvät yleensä valmiiksi kaapista. Tosin tämän reseptin kohdalla gruyère-juustoa ei meiltä vakiovarusteena yleensä löydy, siksi tämän piirakan kokeileminen on meillä kestänyt (näin joulun aikaan sattui olemaan erilaisia herkkujuustoa kaapissa!). Mutta muutoin kirjan reseptit ovat nimensä mukaisesti yleensä helppoja toteuttaa!
Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
Täyte:
1 iso purjo
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria
100 g raastettua gruyère-juustoa
1 kesäkurpitsa ohuina viipaleina
30 g sulatettua voita
Nypi voi jauhoihin. Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja pane jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi. Kauli taikina levyksi ja painele se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele piirakkapohja tiheästi haarukalla ja esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
Huuhdo purjo ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi. Sulata 2 rkl voita pannulla ja kuullota purjo pehmeäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä purjorenkaat esipaistetulle piirakkapohjalle. Ripottele päälle juustoraaste ja lado päällimmäiseksi kesäkurpitsaviipaleet. Sivele pinta voisulalla ja paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa kuumana salaatin kera.
Tässä kuva Leivo herkkuja helposti -kirjasta. Ilmeisesti tätä ei ole enää kirjakaupoista saatavana, painos on loppu, mutta jos törmäätte kirjaan esim. divareissa niin se kannattaa kyllä hankkia!
Tämä on todella helppo ja nopeatekoinen juustotorttu. Meillä tähän perusreseptiin vaihdellaan hedelmiä ja aina on uudenlainen juustotorttu pöydässä! Syksyllä sama resepti toimii oikein hyvin omenoiden kanssa. Silloin mausteeksi lisätään usein myös inkivääriä.
1 pkt valmista murotaikinaa
5 kpl tuoreita persikoita tai nektariineja (tai luumutkin sopivat hyvin! Ja omenat!)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
Painele murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Pese ja viipaloi hedelmät. Sekoita tuorejuuston joukkoon kananmuna, sokeri, vaniljasokeri sekä sitruunan mehu (voit raastaa juustoseokseen myös sitruunan kuoren, jos pidät oikein sitruunaisesta mausta). Kaada seos murotaikinan päälle ja asettele pinnalle hedelmäviipaleet. Paista 200-asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Jäähdytä ennen tarjoilua.
Lepolan pienestä mansikkamaasta saadaan satoa pari kourallista kerrallaan. Mansikat ovat perinteistä Polka-lajiketta ja oikein makeita ja hyvän makuisia. Parilla kourallisella koristelee hyvin kakun ja tällä kertaa päätin naisten lehtien selailuhetken päätteeksi leipoa raikkaan rahkakakun. Kesän Anna-lehdestä löytyi rahkatortun resepti, joka toimi tämän kakun inspiraationa.
1 pkt valmista murotaikinaa
Täyte:
500 g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
3 munaa
1 limen raastettu kuori
1 limen mehu
1 rkl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Koristeluun:
Tuoreita marjoja
Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (reunat saavat olla aika korkeat, sillä täyte kohoaa). Laita uuni kuumenemaan 175-asteeseen. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada täyte pohjan päälle. Paista tunnin verran uunin keskitasolla kunnes täyte on kohonnut ja tortun reunat ovat saaneet väriä. Jäähdytä ja koristele marjoilla.