nikkarointi

This tag is associated with 5 posts

Vanhasta uutta: sohvapöytä

Vanhasta naarmuuntuneesta ja suhteellisen tylsästä viilupintaisesta sohvapöydästä syntyi uutta maalilla ja hiomapaperilla. Ensin hiottiin, sitten maalattiin ja sitten hiottiin taas. Näin saatiin halutunlainen “sopivasti kulunut” pinta. Tässä ennen-jälkeen -kuvat!

Nyt mietinnässä on että mitä hauskaa keksisi näistä vanhoista keittokirjan reseptisivuista….jotain hauskaa näistä vielä kehitetään….

Talven kuulumisia

Lepolaliving:in hiljaiselosta voisi päätellä, että täällä vaan huilitaan kaikki viikonloput. Mutta se ei pidä täysin paikkaansa :). Lähiajan viikonloppuina täällä on tehty pastaa joulupukin tuomalla pastakoneella, tuunattu astiakaappi, keksitty uusia valaisimia ja lisäksi huonekalut ovat vaihtaneet paikkaansa tiiviillä tahdilla huoneesta toiseen. Ruokasali on saanut paitsi astiakaapin myös täysin uuden järjestyksen. Kaikenlaista on siis puuhattu, yhteisenä nimittäjänä kierrättäminen. Kaikki on tehty talosta löytyvillä materiaaleilla.

Oman aikansa viikonlopuista lohkaisevat aina lumityöt ja uunien lämmitys sekä metsälenkit Lidon kanssa. Lumipallojen perässä juoksu tuntuu olevan meidän koiran mielestä maailman hauskinta puuhaa! Sauna on ollut kylmänä loppiaisen jälkeen, ei olla kaikelta muulta puuhalta ehditty pihasaunan lämmitykseen. Tänään kuitenkin urakoitiin polku saunalle – ehkä huomenna saamme nauttia päiväsaunan ihanasta lämmöstä ja tunnelmasta!

Tämän illan kulinaarisena haasteena aiomme valmistaa puuhellan lämmöllä ranskalaisia perunoita tuplafrittauksella. Katsotaan miten käy – perunat on jo viipaloitu ja pilkottu ”tikuiksi”. Tuossa ne pötköttävät vedessä odottamassa kuumaa öljykylpyä…

Vanhasta Ikean kirjakaapista kuoriutui maalin ja sisäverhojen avulla kunnon astiakaappi!

Kattolampun johto + vintiltä löytynyt vanha valaisimen rikkinäinen varjostin + rautalankaa = uusi kattovalaisin ruokasaliin

Vanhasta naulakosta ja parista nipsuvalaisimesta saatiin yhdistetty lukuvalo + tauluvalaisin!

Ihanaa kun välillä paistaa jo kunnon kevätaurinko!

Valaisimen uudistus

Tämä vanha Lepolasta löytynyt kattokruunu on jostain syystä lojunut meillä aitassa parin vuoden ajan. Se on ollut jo moneen kertaan lähdössä kaatopaikalle, mutta sinne se ei ole kuitenkaan vielä päätynyt – nyt voi sanoa, että onneksi. Keksin nimittäin eilen, että siitähän saa pienellä kikalla aivan uudennäköisen valaisimen. Ja se kikka on vanha kunnon maali. Ja sopivaa sävyäkin löytyi omasta varastosta!

Ennen maalausta metalliosia hiottiin hieman hienolla hiekkapaperilla, jotta maali tarttuu paremmin. Hiontapöly pitää pyyhkäistä pois pehmeällä harjalla ja sitten vaan maalaamaan. Tämä kattokruunu sai harmaan mattapinnan ja nyt se näyttää aivan erilaiselta. Ensimmäinen kerros siveltiin ja toinen kerros töpötettiin siveltimellä. Näin saadaan rapatulta näyttävä elävä pinta, joka muistuttaa betonia/keramiikkaa. Kattokruunu viimeisteltiin ompelemalla ohuesta puuvillakankaasta suojaputkilo kattojohdon ympärille. Nyt alkaakin näyttää siltä, että tämä kattokruunu taitaakin päätyä meidän Helsingin kotiin!

Tässä oli lähtötilanne.

Hionta ja maalaus tekee ihmeitä!

Ompele haluamastasi kankaasta putkilo peittämään lampun kattojohto. Putkiloa on helppo vaihtaa fiiliksen ja vaikka vuodenajan mukaan.

Valmista tuli!

Kirjahylly kierrättäen

Lepolan kirjahylly on rakennettu laudanpätkistä ja maalattu ylijäämämaalilla. Maalaus toteutettiin vähän sinne tänne sutien, niin saatiin aikaiseksi kuluneen näköinen pinta. Todellinen kierrätyshylly! Ensin nakuteltiin ”tikapuut” hyllystön päihin ja keskelle ja sitten laudat pujotettiin tikapuista läpi. Hyllystö kiinnitettiin varmuuden vuoksi myös muutamalla ruuvilla seinään. Hyvin toimii ja on juuri sellainen kuin pitikin! (Kokonaisuus ei ole ehkä ihan ristimitassa, mutta se kuuluu tällaisen hyllyn tunnelmaan)

Halkoteline

Lepolan pihasauna ja saunan pukuhuone ovat suhteellisen pieniä tiloja. Siksi pitkään on ollut mietinnässä haloille jonkinlainen säilytysratkaisu. Puukorit ovat nimittäin pienissä tiloissa aina tiellä. Järkevimmältä tilankäytöltä pienessä pukuhuoneessa tuntui tietysti ottaa kuutioita käyttöön ylhäältäpäin. Niinpä ratkaisimme ongelman yksinkertaisella halkotelineellä. Koivuvanerista sahattiin sopivat palaset ja ne ruuvattiin kulmista yhteen. Lepolan halkotelineen leveys on noin 50 cm ja korkeus noin 160 cm. Ja kyllä tähän suomi-design taidonnäytteeseen halkoja mahtuu :)! Ja on ne halot näin kehystettynä tosi kauniitakin!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: