piha

This tag is associated with 8 posts

Syysistutus ja muita pihapuuhia

Eilinen kuiva syyspäivä inspiroi kaikenlaisiin pihapuuhiin ja ulkoiluun. Kasvihuoneella ja osittain kasvimaalla alkoi syystyöt eli jo satonsa antaneet kasvit vietiin kompostiin ja käännettiin multa odottamaan uutta kasvukautta. Korjattiin myös myöhäistä satoa eli porkkanoita, papuja ja lehtikaalia. Ne päätyivät illalla pataan yhdessä karjalanpaistilihojen, mausteiden ja kookosmaidon kanssa. Metsälenkille lähdettiin kassin kanssa ja takaisin tultiin kassi täynnä suppilovahveroita. Niitä on nyt kyllä joka paikka täynnä!

Kesäkukkien ruukkuja tyhjentäessä mietin, että olisi mukava saada syysistutus ulos oven eteen ottamaan vastaan taloon saapujat. Mitään kukkia ei ollut käytettävissä, joten hetken pohdinnan jälkeen istutus syntyi pihalla olevista tarpeista eli risuista, kivistä, sammalesta, vaahteranlehdistä ja hopeapajun oksista. Tällainen istutus meitä tervehtii nyt ovella!

Syksyn satoa! Juurekset ovat nyt parhaimmillaan ja Lepolassakin porkkanat ovat kasvaneet aika mehevän kokoisiksi.
Vaahteranlehtiä riittää, mutta riittää niitä vielä puissakin eli haravointia ei kannata vielä aloittaa :)

Lidolla oli koirakaveri kylässä ja yhdessä oli mukava kirmailla pelloilla ja metsissä!

Olipa kerran mustikoita syövä koira…. Lido on tänä kesänä keksinyt, että mustikat ovat hyviä ja niitä oli vieläkin metsässä vaikka kuinka.

Risuista ja oksista on moneksi!

Oksistakin voi tehdä vaikka mitä. Se tuli todistettua viime viikonloppuna Lepolassa, kun syksyn ja talven aikana putoilleet oksat ja risut saivat kyytiä oksasilppurissa. Syntyi aivan mahtavaa katetta puiden ja pensaiden juurille kottikärryittäin!

Ja siinä sivussa syntyi tuunausidea, joka vaati toteutuakseen vain rautalankaa! Ja sitähän meillä on aina varastossa lipaston laatikossa…Oksanpätkät sommiteltiin lamppujen jalkojen ympärille ja kietaistiin nippuun rautalangalla. Aika hauskaa!

Muutenkin oli ihana viikonloppu, kun lämpöä riitti ja ensimmäiset kukat valtasivat kukkapenkin. Lidollakin oli koirakaveri mukana ja Allun kaa oli selvästikin tosi kivaa!

Leikkien välissä on aina vahtivuoro :) Nyt tarkkana…

Lepolan beach

Lepolan ranta alkaa muotoutua. Viime talvena matalaa rantaa ruopattiin ja nyt saatiin ensimmäiset hiekkakuormat rannalle. Hiekkaa tuotiin jään päälle ja nyt jännitetään mitä sitten oikein tapahtuu, kun jäät sulavat! Kesää odotellessa, ja erityisesti sitä hetkeä kun hiekka lämmittää jalkapohjien alla.

Tästä pitäisi syntyä hiekkaranta!

Ja kunnon ranta-kyltti meiltä jo löytyykin!

Talvi kolkuttelee ovea

Olen aina ollut sitä mieltä, että Lepolassa hienoimmat hetket liittyvät vuodenaikojen vaihtumiseen. Luonto kääntää silloin toisen vaihteen päälle ja niissä hetkissä on aina jotain monumentaalisen hienoa. Viime viikonloppuna talvi antoi vahvan näytön tulostaan ja järvikin pysyi koko sunnuntai-päivän riitteessä auringonpaisteesta välittämättä. Lepolan pihalla näytti silloin tältä.

Huurretta lasiverannalla…

Huurretta kukkapenkeissä….

Huurretta terassilla…

Järvikin alkaa olla jäässä…

Ja kasvihuoneessa paistaa ihmeellinen valo!

Hei me haravoidaan!

Sunnuntain sää suosi pihatöitä, joten nyt on haravia heilutettu toden teolla Lepolassa! Pihalla kasvaa mm. 5 vaahteraa, yksi tammi ja lukuisia koivuja – lehtiä tulee siis todella paljon. Onneksi viime syksynä keksimme, että lehdet voi tosiaan haravoida ison pressun päälle ja vetää pressullinen lehtiä kerralla lehtikompostiin. Lukemattomien kottikärryllisten sijaan selvisimme haravoinnista muutamalla pressullisella ja aikaakin meni vain pari tuntia. Lehtien määrä huomioiden aivan valtavan nopeaa toimintaa!

Haravoinnin jälkeen maistui broileripata.

Piha nauttii sateesta

Viime yönä saatiin Lepolaan tämän kesän ensimmäinen kunnon sade! Vettä tuli lähes koko yö ja se teki varmasti hyvää koko pihalle. Kasvimaalla ainakin kesäkurpitsat saivat sateesta kaivatun kasvuruiskeen. Myös huonolla kastelulla olleet kukkapenkit nauttivat sateesta. Tähän asti kasvimaata on kasteltu vanhan kaivon vedellä ja koko ajan on mietitty että milloinkohan se loppuu. Nyt varmaan kaivokin sai vähän täytettä! Ja parastahan tässä kaikessa oli se, että sade tuli todellakin yöllä! Nyt taivas näyttää jo kirkastuvan.

Ja jos jossain päin vielä sataa, niin suosittelemme herkuttelua Banaani-pähkinäpannareilla. Yhtenä kesäiltana niitä paisteltiin ja ovat niin tuhtia tavaraa, että sopivat erinomaisen hyvin sadepäivän ja lautapelien (tai leffan katselun) kyytipojaksi!!

Syötävät kukat

Lepolassa kasvatetaan myös syötäviä kukkia salaattipöytään ja leivonnaisten koristeeksi. Meiltä löytyy perinteisiä lajeja eli köynnöskrassia ja kehäkukkaa. Molemmat on erittäin helppo kasvattaa siemenestä. Krassi on myös kukkii pitkälle syksyyn.

Krassin kukkia ja lehtiä sekä kehäkukan kukkien terälehtiä käytetään meillä pääosin salaattien koristeena. Krassin lehdet maistuvat piparjuurimaisilta ja tuovat salaattiin makua. Jostain luin, että köynnöskrassin raa’at hedelmät voisi myös säilöä ja käyttää kapriksen tavoin!

Kehäkukka on ilmeisen vanha ja monikäyttöinen rohdoskasvi. Sitä on käytetty monenlaisena rohtona ja mm. ihonhoidossa ja hiusten huuhteluvedessä antamassa vaaleille hiuksille kultaista sävyä! Kehäkukka myös suojelee muita kasveja tuholaisilta. Siksi meilläkin se kasvaa omassa penkissään kasvimaalla porkkanoiden ja punajuurien välissä. Ja en tiedä johtuuko kehäkukasta (todennäköisesti ei…), mutta tänä vuonna myyrät eivät ole löytäneet meidän makeita punajuuria, vaan olemme saaneet nauttia niistä itse!

Lisää tietoa kehäkukasta: www.luontoportti.com

Krassit kaunistavat etupihaa pitkälle syksyyn.

Kehäkukka suojelee muita kasveja tuholaisilta

Kalliolle kukkulalle…

Lepola on rakennettu mäen nyppylälle kallion päälle. Kallio pilkistelee tontilla siellä täällä ja rannan puolella on ollut jo parin vuoden ajan haaveena ottaa kalliopintaa enemmän esiin. Ensinnäkin se on helppohoitoista ja toisaalta todella kaunista. Kalliopinnat vievät ajatukset saaristoon ja meren rantaan….

Kallioiden paljastuminen sammalkerroksen alta sai uutta potkua, kun yhdessä kesävieraiden kanssa alettiin niin sanotusti tuumasta toimeen! Pojat puhdistivat maa-ainesta kallioilta sellaisella voimalla, että muutaman tunnin rehkimisen jälkeen kallioita jo pestiin puhtaaksi painepesurilla. Isommat railot täytettiin pienemmillä kivillä ja keskelle sopivaan kallionkoloon jätettiin nuotiopaikka, jossa on tarkoitus vielä tänä kesänä kokeilla lohen loimutusta.

Kiitos ahkerien kesävieraiden, nyt nautimme takapihalla ihanista kallionäkymistä! Kiitos, kiitos, kiitos!!!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: